Yleistietoa Tampereesta

Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kunta, joka sijaitsee kauniilla ja vehreällä järvialueella kahden järven välissä. Ihastuttavan Tampereen poikki virtaa Näsijärven vedet mahtavan Tammerkosken kautta Pyhäjärveen. Tammerkosken putouskorkeus on noin 18 metriä. Tampereen maisema on upea järvineen ja harjuineen. Tammerkosken koskimaisema on muun muassa yksi Suomen kansallismaisemista.Tampere on yksi Suomen suurimmista kaupungeista, ja aikoinaan se tuli tunnetuksi suurena teollisuuskaupunkina, mutta aikojen saatossa käsitys on muuttunut, ja Tampere tunnetaan lähinnä opiskelukaupunkina, sekä teatterikaupunkina. Ilmastoa ajatellen voidaan mainita, että Tampereella on kahdeksanneksi eniten sadepäiviä kun lasketaan mukaan kaikki Euroopan kaupungit, mutta ei huolta, Tampereella paistaa myös aurinko, ja toisinaan lämmintäkin riittää.Tampereen nähtävyyksiäTuristina Tampereella on paljon nähtävää ja koettavaa, ja jokainen suomalainen varmasti tietää Tampereen kuuluisan Näsinneula -nimisen näköalatornin, sekä kupeessa sijaitsevan Särkänniemen huvipuiston, jossa viihtyvyys on taattu.Muita nähtävyyksiä Tampere tarjoaa yllin kyllin, sillä kaupungissa on muun muassa hauska lelumuseo, kulttuurista kiinnostuneille Ateneumin Taidemuseo, sekä henkeä salpaavan kaunis Tammerkoski.Nähtävyyksien jälkeen on hyvä mennä haukkaamaan jotain pientä, joten miksei tutustua paikallisten vesistöjen antimiin, kuten erilaisiin kala- ja rapuherkkuihin.Tunnettuja Tamperelaisia ovat muun muassa näyttelijä–professori Vesa Vierikko, näyttelijät Sylvi Salonen, sekä Seela Sella ja Hannele Lauri, laulaja Pasi Kaunisto, Popeda –yhtye ja pituushyppääjä Tommi Evilä.