Näsilinna

Näsilinnan on uusbarokin tyyliin rakennettu palatsi Näsikalliolla, Tampereella. Palatsin rakennutti Peter von Nottbeck ja sen suunnitteli arkkitehti Karl August Wrede. Se valmistui vuonna 1989 ja sen alkuperäinen nimi oli Milavida. Palatsi myytiin Tampereen kaupungille vuonna 1905.Tampereen kaupunki muutti nimen Näsilinnaksi, ja Hämeen museo avattiin Näsilinnaan vuonna 1908. Sisällissodassa linna toimi punaisten päämajana – se kärsikin mittavia vaurioita sodan aikana. Se on palvellut Suomea toisen maailmansodan aikana tarjoten majapaikan ilmatorjuntajoukoille ja Porin radan siltavartijoille. Hämeen museo toimi Näsilinnan palatsissa vuosina 1908-1997. Vuodet 1998-2015 palatsi oli tyhjillään ja sitä kunnostettiin kaksi viimeisintä vuotta. Kunnostamiseen käytettiin viisi miljoonaa euroa. Ensimmäinen kerros on kunnostettu alkuaikojen mukaiseksi ja sinne on rakennettu ravintola, aulakahvila ja museon vastaanottotila. Toinen kerros on säilytetty alkuperäisessä huonejaossa, joka on peräisin 1950-luvulta. Toisessa kerroksessa sijaitsee museo Milavidan näyttelytilat.Milavida on museo, joka avattiin linnassa vuonna 2015. Esillä on aina kaksi vaihtuvaa näyttelyä. Näyttelyt rakennetaan aina Tampereen kaupungin omista kokoelmista. Näyttelyt liittyvät aina jollakin tavalla Näsilinnaan, von Nottbeckin sukuun tai Hämeen museon historiaan. Näsilinna on siis avattu uudelleen pitkän tauon jälkeen ja se todellakin on tutustumisen arvoinen paikka niin historiansa kuin arkkitehtuurinsa kannalta. Linna on pyritty säilyttämään mahdollisimman alkuperäisen näköisenä aina huonejakoja myöten. Upea uusbarokkinen tyyli tekee vaikutukseen jokaiseen ihmiseen, joten Näsilinnassa kannattaa vierailla.